Osaajat kuljetus- ja logistiikka-alan ammattilaiselta.

Olemme erikoistuneet rekrytoimaan henkilöstöä erilaisiin logistiikan ja tuotannon tehtäviin valtakunnallisesti. Palkkaamme henkilöstöä tilapäisiin ja pysyviin tarpeisiin. Etsimme jatkuvasti ammattikuljettajia, varasto- ja terminaalihenkilöstöä, hyllyttäjiä sekä tuotannon työntekijöitä. Olemme luotettava, vakavarainen ja kasvussa oleva kotimainen yritys, siksi myös turvallinen työnantaja ja yhteistyökumppani. Tervetuloa sivuillemme!

Referenssit

Pitkäaikainen asiakkaamme Antiokia Oy luottaa meihin.

Asiakkaamme Alihankkija Oy kertoo yhteistyöstämme.

Juomahyllytyspalvelun toiminta – asiakkaamme Oy Sinebrycoff Ab

Erilaisia työtehtäviä logistiikan parissa

Meillä on tällä hetkellä yli 350 työntekijää erilaisissa tehtävissä asiakkaillamme, joista isoin osa on ammattikuljettajia. Ensimmäinen työntekijämme lähti ajamaan asiakkaallemme vuonna 2006. Siitä lähtien olemme kasvaneet useamman sadan työntekijän työnantajaksi ja palkanmaksajaksi. Työskentelemällä meillä varmistat, että työsuhteessasi noudatetaan alan työehtosopimuksia sekä vallitsevaa lainsäädäntöä. Saat palkkasi ajallaan ja oikein.

Olemme oman alamme edelläkävijä. Asiakasyrityksemme luottavat meihin ja työntekijöihimme. Meillä on useita erilaisia työpaikkoja tarjolla – jos yksi loppuu, löydämme todennäköisesti sinulle uuden nopeasti. Erilaiset työmahdollisuudet voivat lisätä ammatillista osaamistasi ja kehittää uraasi eteenpäin.

Henkilöstöpalvelut logistiikka-alan toimijoille

On parempi hallita joku osa-alue erittäin hyvin ja keskittyä siihen. Me olemme valinneet logistiikan henkilöstön jo alusta asti. Palveluvalikoimamme ja osaamisemme on rakennettu palvelemaan logistiikan parissa toimivia yrityksiä, varsinkin kuljetusyrityksiä. Toiminnastamme iso osa on ammattikuljettajiin liittyvää rekrytointi ja resursointitoimintaa. Lisäksi varastohenkilöstöhenkilöstömme osuus kasvaa.

Myymäläpalvelumme tukee vähittäiskaupan logistiikkaa ja kymmenet hyllyttäjämme huolehtivat mm. Oy Sinebrychoff Ab:n tuotteet hyllyihin pääkaupunkiseudulla. Mikäli asiakkaallamme on tarvetta esimerkiksi asiakaspalveluun tai ajojärjestelyyn niin sekään ei ole meille ongelma.

Ajankohtaista

Onko ammattipätevyytesi vanhentunut, mutta haluaisit ajohommiin?

Eipä hätää. Kun tulet meille töihin, laitamme yhdessä ammattipätevyyden takaisin voimaan noin viikossa ja etsimme sinulle sopivan työpaikan asiakasyrityksestämme. Ota meihin yhteyttä. Kerro tilanteesi ja toiveesi työn suhteen, niin katsotaan yhdessä miten saadaan pyörät pyörimään. Yhteystiedot löydät tästä.

Suorititko intissä C/CE kortin? Ota yhteyttä!

Oletko kotiutumassa ja palvellut kuljetuskomppaniassa tai muuten kuljetustehtävissä varusmiespalveluksen aikana? Olet mahdollisesti suorittanut C/CE kortin ja saanut ajokokemusta isompien autojen ratissa. Jos vielä ajohommat maistuu, niin meillä on hyvä verkosto kuljetusalan työpaikkoihin eri puolella Suomea. Meillä on lyhytaikaisia hommia ja pitkäaikaisia töitä, oman tilanteesi ja toiveidesi mukaan. Soita meille, niin jutellaan tarkemmin uramahdollisuuksistasi meillä. Yhteystiedot löydät tästä.

Ennätysmäärä kuljetusalan työpaikkoja avoinna

Etsimme parhaillaan useita kymmeniä kuljettajia erilaisiin tehtäviin ympäri Suomea. Jos harkitset uutta työpaikkaa alalla tai olet miettinut uraa kuljetusalalla, nyt kannattaa olla yhteydessä rekrytointikonsultteihimme: klikkaa tästä. Jos sinulla on B-kortti mutta haluaisit ”isona” ajaa kuorma-autoa, niin kysy oppisopimusohjelmastamme. Tervetuloa meille ja meidän asiakkaille hommiin!

Meidät löydät myös Somesta

Voit seurata meitä myös SoMe kanavillamme: Facebook, Instagram sekä LinkedIn sovelluksissa. Tervetuloa seuraamaan!

Sinua palvelee

Janne Tauriainen

Myynti, Rekrytointi 040 777 5600 Lähetä sähköpostia

Miikka Pulliainen

Myynti, Rekrytointi 040 708 6060 Lähetä sähköpostia

Ismo Peltola

Myynti, Rekrytointi 040 862 3724 Lähetä sähköpostia

Kristian Kotilainen

Johto, Myynti 040 682 5910 Lähetä sähköpostia

Petter Eriksson

Johto 050 505 5527 Lähetä sähköpostia

Niina Kola-Kettunen

Rekrytointi 040 682 7288 Lähetä sähköpostia

Marko Veijanen

Hallinto 020 719 9730 Lähetä sähköpostia

Yhteydenottopyyntö

Voit jättää meille yhteystietosi ja viestin mitä asiasi koskee. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. Tämä lomake on tarkoitettu ensisijaisesti yrityksille. Työnhakijoita pyydämme ottamaan yhteyttä työnhakujärjestelmämme kautta, johon pääsee tästä.

Laskutusasiat: [email protected]
Palkkahallinto: [email protected]

Jätä yhteystietosi tästä

    This site is protected by reCAPTCHA and the Google
    Privacy Policy and Terms of Service apply.