Rekrytoimme ja työllistämme päivittäin omaa työtään arvostavia kuljettajia. Jos haluat löytää juuri sinulle mielekkäitä kuljetusalan töitä ja kehittyä urallasi, kuulostat tervetulleelta kaverilta meille. Arvostettuna työnantajana me pidämme kiinni työehdoista ja huolehdimme työntekijöistä. Kuljetusalan ammattilaisina tiedämme, kuinka tärkeitä nämä tekijät työsuhteessa ovat.

Kuljettajana osallistut asiakkaidemme – kuljetusalan kotimaisten kärkiyritysten – päivittäiseen toimintaan. Uskomme joukkojemme aktiiviseen kehittämiseen. Tarjoamme työpaikan lisäksi loistavat mahdollisuudet ammattipätevyyskoulutuksiin, joustavasti koulutuskeskuksemme kautta. Koulutusmallimme johtavat tutkintoon, ja tämän myötä myös uusilla tulokkailla on mahdollisuus suorittaa perustason ammattipätevyyskoulutus. Logistiikan perustutkinnon voit suorittaa myös ajokorttiluokan korotuksena, vaikka pätevyytesi olisivatkin jo kunnossa. Näin voit kouluttautua myös kohti uudenlaisia työpäiviä.

SELAA AVOIMIA TEHTÄVIÄ

JÄTÄ AVOIN HAKEMUS

Kiinnostuitko?

Kuulemme sinusta mielellämme lisää.
Näin homma lähtee sujuvasti liikkeelle

Lähetä hakemus, jossa kerrot miksi juuri sinä haluaisit parhaiden kuljettajien ryhmään.

Me tutustumme hakemuksessasi osaamiseesi ja työhistoriaan.

Mikäli vaikutat hyvältä tyypiltä, sovimme ajan jutella kasvotusten.

Mikäli olet oikeanlainen kaveri täydentämään joukkojamme, otamme sinuun yhteyttä.

Yhteys-sivulta löydät tuotantotiimimme tarkemmat tiedot, mikäli jokin jäi vielä askarruttamaan.